Juha Saunavaara

Assistant Professor
Filosofian tohtori
Dosentti
Suomen ja Japanin välisen yhteistyön (liike-elämä, julkinen sektori ja oppilaitokset) asiantuntija
Olen kotoisin Rovaniemen seudulta, mutta muutin Ouluun yliopisto-opintojen perässä vuosituhannen vaihteessa. Viihdyin Oulun yliopistossa lopulta yhteensä 16 vuotta opiskelijana, tutkijana ja opettajana (Historia ja Japani-opinnot). Oulun vuosiin mahtui useita eri pituisia vierailuita Japaniin ja pysyvä muutto Sapporoon tapahtui vuoden 2016 loppupuolella.
 
 
Aloitin Hokkaidon yliopiston Arktisessa tutkimuskeskuksessa apulaisprofessorina (Assistant Professor) vuoden 2017 alussa. Työnantajan vaihtuminen tarkoitti myös tutkimuksen painopisteen siirtymistä Hokkaidon alueen aluekehityspolitiikasta, Japanin modernista historiasta ja Suomen ja Japanin välisistä suhteista arktisten ja pohjoisten alueiden tutkimukseen. Nykyinen tutkimukseni voidaan jakaa karkeasti kolmeen päälinjaan: 1) arktisten ja pohjoisten alueiden (Hokkaido mukaan luettuna) tietoliikenne -ja liikenne infrastruktuurin kehitys ja datakeskukset, 2) arktisten ja pohjoisten alueiden välinen yhteistyö, ja 3) matkailu arktisilla ja pohjoisilla alueilla. Ajantasainen listaus akateemisista julkaisuista löytyy täältä.
 
 
Akateemisen tutkimus -ja opetustyön ohessa olen osallistunut aktiivisesti erilaisiin tiedeyhteisön, julkisen hallinnon (kansallinen, alueellinen ja kunnallinen taso) ja yksityisen sektorin yhteistyöprojekteihin. Vaikka useimmat projekteista ovat liittyneet tietoliikenneinfrastruktuurin kehittämiseen ja datakeskuksiin, olen ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa esimerkiksi Hokkaidon alueen aluekehitykseen ja kestävään matkailuun keskittyneitä hankkeita ja tapahtumia. (Saunavaara Consultingin ensimmäinen projekti keskittyi metsäbiotalouteen.)
 
 
Päätyöni on Hokkaidon yliopistolla, mutta olen käytettävissä projekteihin, joihin tarvitaan Japania (erityisesti olosuhteiltaan ja väestömäärältään Suomea muistuttavaa Hokkaidoa) koskevaa asiantuntemusta ja kokemusta Suomen ja Japanin välisestä yhteistyöstä.
 
 
Minut tavoittaa sähköpostitse (etunimi at sukunimi piste fi).
 
 

Shortly in English:

I was born and raised in northern Finland. I have all my academic degrees from the University of Oulu where I also worked in different research and teaching positions (History and Japanese studies) until the autumn of 2016. I moved to Sapporo at the end of 2016 and started my current position as an Assistant Professor at the Hokkaido University Arctic Research Center on January 1, 2017. This change also meant that the focus of my research shifted from Hokkaido regional development, modern Japanese society and the Finnish-Japanese relations into: 1) telecommunication and transport infrastructure in the Arctic and North; 2) Interregional cooperation in the Arctic and northern context; 3) sustainable tourism in the Arctic and North. List of my academic publications
 
 
While carrying out tasks related to research and education, I have been actively involved in Industry-Academia-Government (national, regional, local levels) cooperation. Although most of the projects have focused on telecommunication infrastructure and data centers, I have also participated in the planning and implementation of different projects and events concentrating on regional development and sustainable tourism. (First project carried out by Saunavaara Consulting focused on forest bioeconomy.)
 
 
My main job is at the Hokkaido University Arctic Research Center, but I am available for projects where expertise concerning Japan (especially Hokkaido) and experience concerning the Finnish-Japanese collaboration is needed.
 
 
Email: first name (at) surname.fi
 
 
Copyright © 2025 Jani Saunavaara | Webbinen.net