Jani Saunavaara

Sairaalafyysikko
Filosofian tohtori
Dosentti
magneettikuvauksen asiantuntija
Olen Saunavaara Consulting Oy:n hallituksen puheenjohtaja, mutta päätyöni on ylifyysikon virka Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Erikoisosaamistani on esimerkiksi kuvantamislaitteiden hankinnat ja erityisesti magneettikuvaustoiminnan tukeminen. Tällä hetkellä minulla on muiden työkiireiden myötä vain rajalliset mahdollisuudet tarjota konsulttipalveluita, mutta voitte silti ottaa sähköpostilla yhteyttä (etunimi at sukunimi piste fi) ja katsotaan missä mittakaavassa yhteistyö olisi mahdollista.
 
 
Omasta taustastani sen verran, että päädyin lukion jälkeen Oulun yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa, kun en oikein muutakaan keksinyt. Valmistuttuani päädyin fysiikan laitokselle väitöskirjaa tekemään, kun en oikein muutakaan keksinyt. Väitöskirjatyön loppusuoralla alkoi sitten olla jo melkoinen paine keksiä, että mitä elämällään ihan oikeasti haluaisi tehdä. Ensin kävin aineenopettajan pedagogiset opinnot ja hetken jo harkitsin opettajan uraa, mutta lopulta päädyinkin lähtemään Turkuun erikoistumaan sairaalafyysikoksi. Sitä päätöstä en ole päivääkään katunut.
 
 
TYKS:n ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (siis Varhan) palveluksessa on ehtinyt työskentelemään jo noin 15 vuotta. Välissä työskentelin pari vuotta Terveystalossa, mutta koko ajan on ollut selvää, että erikoisosaamistani on magneettikuvaus. Itse asiassa jo pro gradu- ja väitöskirjatyönikin liittyivät molemmat magneettikuvauksen pohjalla olevaan fysiikkaan, eli magneettikentässä olevien ytimien magnetisaatioita on tullut tavalla tai toisella mitattua jo yli 20 vuotta. Vuosien saatossa ehdin olla mukana lukuisissa tutkimusprojekteissa ja niiden ansiosta Turun yliopisto on myöntänyt minulle vuonna 2021 Dosentin arvon. Dosenttuurin ala on magneettikuvauksen fysiikka ja teknologia.
 
 
Suhteellisen ajantasainen luettelo tieteellisistä julkaisuistani.
 
 
Olen tehnyt tutkimusyhteistyötä esimerkiksi FinnBrain, Turku MRI Research Center ja Turku HIFU tutkimusryhmien kanssa.
 
 
Copyright © 2025 Jani Saunavaara | Webbinen.net